Muovasi maailma aikojen alussa kalkista ja helmiäisestä pienen teoksen.
Antiikin jumalattaren kyynelistä se valmistui Aasian ja Euroopan rajoille, Välimeren mutiin ja syvyyksiin.
Välimeren suolaiset aallot huuhtoivat sen rantaan, näyttäen simpukalle Turkin vihreiden maustevuorten kohoavan, sekä auringon osuvan toisella rannalla Kreikan karuille kukkuloille.
Pieni simpukka sai kuulla apostolien tarinat ja nähdä sandaalien hiertämät jalat vuoristoteillä Kreikassa.
Se sai nähdä suuren Bysantin nousun ja kukoistuksen, tallautua milloin keisarien, milloin sulttaanien sotaisten jalkojen alle.
Se sai kokea muiden simpukoiden painon alimmaisena kreikkalaisen oliivikauppiaan laatikossa, matkata kauppalaivojen mukana Turkin maalle basaarien kivien ja pölyn sekaan, josta sen noukki köyhä kauppiaanpoika heittääkseen sulttaanin tyttären ikkunaa vasten öisin, tavatakseen salaa.
Simpukka jos kuka oli oppinut puolueettomaksi kahden mantereen välillä,
siirtyessään mausteiden tahrimista käsistä toisiin, ollen epätoivoisten rakastuneiden toistensa kosketusta kaipaavien käsien ainoana yhteisenä kosketuksen kohteena,
toisena vuonna taas koristeena valkoisen kalkkikivitalon seinällä, nähden kreikkalaisen äidin kyyneleet leipätaikinaa leipoessa.
Satojen vuosien jälkeen nuori tyttö poimi pienen simpukan Kreikan saaren kivikkoiselta rannikolta, näyttäen sitä tummalle ruskeasilmäiselle nuorelle miehelle jonka silmissä loisti pilke.
Myöhemmin mukana pohjoiseen viety simpukka seisoi pöydällä koristeena, muistuttaen matkasta ja tunteista.
Mutta mekö kutsumme itseämme kaikennähneiksi matkaajiksi ja vuosisadan rakkaustarinan kokeneiksi?
Pienen simpukan lojuessa hiljaa laatikon pohjalla, pienenä matkamuistona.
Ajatuksia herättävä :) Taidokkaasti kirjoitettu.
VastaaPoistamielenkiintoinen tarina.
VastaaPoista