Minä olen nainen, joka katsoi jokaisen entisen rakastajan solmivan valansa toiselle.
Minä olen se kiltti ystävä, joka kaihoisasti seurasi ensirakkautensa naivan toisen kokeneemman.
Minä olin se nainen, joka istui hiljaa eturivissä seurana ystävän, katsellen hiljaisesti jumalaisen komeuden muodostelmaa, joka sydämensä avasi toiselle.
Se nainen, joka seisoi kirkon takaovella ja laski portaille hiljaa ruusun kuin hautaseppeleen, sen yhden jota en koskaan saanut, kävellessä kohti alttaria, ja samalla pois viimeisistä toiveenrippeistäni.
Minä olen se nainen, joka sinua ilmeettömästi katsoi kun loit sen kauan kaipaamani katseen sille toiselle. Tiedätkös, huusin sisimmässäni.
Kättelin heitä jokaista onnitellen, haluten en koskaan päästää irti.
Se olen minä, joka nielee kyyneleensä ja kätkee sen kaiken ystävällisen ja rohkaisevan hymyn taakse.
Mutta minä olen yhä se nainen, joka hiljaa astuu tyhjään kappeliin, luo katseen Neitsyt Marian patsaaseen ja kysyy: "Miksi en minä saanut kertaakaan olla se, joka katsoi tätä samaista patsasta itkien onnen kyyneliä, edessään yksi niistä miehistä joita rakastin."
Todella hyvä teksti, tunteet tulee hyvin esille olematta kuitenkaan yliampuvia.
VastaaPoistaHieno teksti, jossa on jotakin omakohtaista tunnetta.. Koskettava ja erikoinen!
VastaaPoistaSuhteellisen masentava, mitä rakkaus nyt toisinaan on. Kaikkien aika tulee joskus, rakkauteen
VastaaPoistaerittäin hyvä ja jotenkin myös todella koskettava
VastaaPoista